tiistai 26. heinäkuuta 2011

harrastuksia ja intohimon kohteita pt. 2

tällä kertaa kirjoittelen järjestöstä nimeltä

                                                       Nuoret Kotkat

kyseessä on sosiaalidemokraattisiin arvoihin luottava lapsi- ja nuorisojärjestö, joka järjestää esim. iltapäiväkerhoja ja leirejä yms. tapahtumia lapsille ja nuorille. nuorilla kotkilla on monia sisarjärjestöjä useissa maissa, jolloin toiminnasta saadaan myös kansainvälistä. kattojärjestönä toimii IFM-SEI.

miten sinne on eksytty? naapurin tädin kautta. täti vei leirille, leiri vei sydämen. nyt on leiriä ja retkiä ja kaikennäköisiä tapahtumia takana jo lähes seitsemän vuoden ajalta, ja ystäviä ja kokemuksia kertynyt reilusti ympäri maailmaa ja suomea. 

mitä siellä tehdään? no, tekisi mieli vastata että ei mitään erikoista. mutta tarkemmin ajatellen tehdäänhän siellä vaikka mitä. ollaan kaikki kaikkien kavereita. nykyaikana sehän taitaa olla kaikki kaikessa.

on vaikea uskoa norjan tapahtumia. leirillä oli myös norjalaisia nuoria kotkia, onneksi tällä kertaa joukossa ei ollut omia tuttuja. mutta olisi voinut olla. ja joillain ihmisillä myös oli. myös minun ystävilläni.

minä olisin voinut olla siellä leirillä. se leiri, johon ampuja olisi voinut iskeä, olisi voinut olla leiri jolle lähden tänä lauantaina. CO-camp, englanti. CO, lyhenne sanoista co-operation, suomennos yhteistyö.

yhteistyö. se on hieno sana. miksi joku haluaa sotia sellaista aatetta, sellaista periaatetta vastaan, jossa halutaan toisille vain hyvää? missä kaikki ovat kaikkien kavereita? missä ketään ei jätetä yksin?

koska hän ei tiennyt paremmasta. hän ei tiennyt että on olemassa vaihtoehtoja. koska hän oli yksin. koska kukaan ei ollut yhteistyössä hänen kanssaan.

ei tarvitse ryhtyä demariksi tai nuoreksi kotkaksi, mutta miten olisi hitunen lisää välittämistä ja yhteistyötä tähän päivään? niin ei kenenkään tarvitsisi olla yksin.

lisätietoa nuorista kotkista löydät esim täältä: www.nuoretkotkat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti